À l’évocation du Quai des brumes, qui n’a pas en tête l’image de ce couple caché dans la pénombre du port du Havre, se susurrant des mots d’amour ? La poésie désenchantée du tandem Carné-Prévert, les décors nocturnes et embrumés d’Alexandre Trauner, l’atmosphère onirique des images d’Eugen Schüfftan, accompagnés de la musique funèbre et lancinante de Maurice Jaubert. Le film demeure l’une des œuvres les plus emblématiques du fameux « réalisme poétique ». Pierre Mac Orlan, l’auteur du roman adapté, lui préfère le terme « fantastique social ». Malgré de virulentes attaques au moment de sa sortie – censure pour « défaitisme » moral notamment –, et plus tard de la part des jeunes critiques de la Nouvelle Vague, fustigeant ce qu’ils nommèrent le « cinéma de papa », Le Quai des brumes fut un énorme succès et reste l’un des plus beaux drames portés à l’écran : l’histoire du déserteur Gabin croyant lire l’espoir du bonheur dans les beaux yeux de Morgan. (fonte: cinematheque.fr)

Sumujen laituria (Le quai des brumes) voi hyvällä syyllä kutsua mitä ranskalaisimmaksi elokuvaksi. Sen pääosissa näyttelevät Ranskan suurimpiin tähtiin kuuluneet Jean Gabin, Michèle Morgan ja Michel Simon. Marcel Carnén vuonna 1938 ohjaama elokuva on myös puhdas esimerkki 1930-luvun kuuluisasta ranskalaisesta tyylisuunnasta ”runollisesta realismista”.

Sumujen laiturissa on runollisen realismin kuvatyyliä ja romanttista kohtalonomaisuutta. Sen päähenkilö on sotilaskarkuri, joka pakenee Le Havren satamakaupunkiin livahtaakseen jonkun laivan kyydissä ulkomaille. Tilaisuutta odotellessaan hän tapaa kauniin Nellyn ja rakastuu, ja yhdessä he yrittävät napata itselleen edes huoneellisen onnea.

Sumujen laituri herätti valmistuessaan valtavasti huomiota sekä kriitikkojen että yleisön parissa. Michèle Morganin takki ja baretti loivat muotivillityksen. Laajemmin tarkasteltuna elokuvan usvantäyteiset lavasteet ja varjojen täyttämät kuvat heijastivat paitsi satamakaupungin hämärää alamaailmaa myös Carnén ja hänen käsikirjoittajansa Jacques Prévertin näkemystä pienistä ihmisistä ja koko ihmiskunnasta pahansuovan kohtalon armoilla.

Sumujen laituri tavoitti vuoden 1938 Ranskan väsymyksen, pelon ja alistuneisuuden uuden sodan lähestyessä. Sen se teki vieläpä niin taitavasti, että monet tahot yrittivät kieltää elokuvan. Erityisesti Gabinin esittämän karkurihahmon nähtiin häpäisevän Ranskan sotilaskunniaa. Elokuva ei miellyttänyt natsejakaan, jotka ensin kieltäytyivät rahoittamasta elokuvaa ja miehitysaikana kielsivät sen esittämisen. Joku Vichyn Ranskan edustajista jopa syytti Sumujen laituria siitä, että sen alistuneisuus oli aiheuttanut Ranskan tappion sodassa!

Elokuvan kuvasi Metropolisin kuvaajana maailmanmainetta saanut Eugen Schüfftan, sen musiikin sävelsi Maurice Jaubert. Gabinin, Morganin ja Simonin lisäksi Sumujen laiturissa nähdään muun muassa Pierre Brasseur.

Miehitysaikana Carné ja Prevert jatkoivat työtään historiallisten elokuvien parissa, mutta pian sodan jälkeen heidän tiensä erosivat. 1950-luvulla uusi sukupolvi alkoi pitää Carnén tyyliä kovin vanhanaikaisena, mutta hän jatkoi ohjaamista 1970-luvulle asti. Vuonna 1996 kuolleen Carnén suurimmat mestariteokset – Sumujen laiturin ohella Varjojen yö (1939) ja Paratiisin lapset (1945) – ovat kuitenkin säilyttäneet tehonsa vuosikymmenien halki. (Yle Teema 11.9.2014)
https://kavi.fi/fi/elokuva/185011-sumujen-laituri
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sumujen_laituri
https://www.allmovie.com/movie/port-of-shadows-v106403
https://taikalyhty.wordpress.com/2014/10/02/ranska-ja-hamyinen-nostalgia-sumujen...