Durante i nove mesi dell'occupazione nazista a Roma, la polizia tedesca è sulle tracce di un capo della Resistenza. L'uomo, sfuggito in tempo alla perquisizione del proprio appartamento, trova rifugio a casa di Don Pietro, un parroco di periferia attivo nella lotta contro l'oppressore. (fonte: Wikipedia)

Durante i nove mesi dell'occupazione nazista a Roma, la polizia tedesca è sulle tracce di un capo della Resistenza. L'uomo, sfuggito in tempo alla perquisizione del proprio appartamento, trova rifugio a casa di Don Pietro, un parroco di periferia attivo nella lotta contro l'oppressore. (fonte: mymovies)

Roma, 1944. Gli ingegneri sono sulle tracce dell'ingegnere Manfredi, comunista esponente della resistenza, il quale riesce a rifugiarsi presso Pina, una vedova che stà per sposarsi, che lo aiuta a mettersi in contatto con Don Pietro. Storia ad una vicenda reale di un prete anch'esso esponente della resistenza romana.

Roma, inverno 1944. L'ingegner Manfredi, comunista e impegnato nel Comitato di Liberazione Nazionale, chiede aiuto a Pina, una popolana vedova con un figlio e in procinto di risposarsi, per portare a termine un'azione. La donna lo mette in contatto con don Pietro, un sacerdote disposto ad aiutare i partigiani. Manfredi è però comunque in pericolo perché la sua amante, Marina, dipende da una collaboratrice della Gestapo che le fornisce la droga.

Rossellini, Federico Fellini ja Sergio Amidei aloittivat elokuvan käsikirjoituksen teon elokuussa 1944, kaksi kuukautta sen jälkeen kun liittoutuneet onnistuivat karkottamaan saksalaiset Roomasta. Käsikirjoitusta he tekivät sodan tuhojen keskellä. Kuvaukset alkoivat tammikuussa 1945. Elokuva kuvattiin Rooman kaduilla ja oikeissa rakennuksissa sekä taiteellisista että taloudellisista syistä. Rahaa oli käytettävissä vähän ja elokuvan tekeminen oli vaarallista.[1] Rossellini luotti melodraaman perinteisiin tehokeinoihin, kuten elokuvan keskeisten hahmojen tunnistamiseen ja hyvien ja pahojen erottamiseen. Elokuvan tärkeimmistä tapahtumapaikoista rakennettiin neljä sisälavastetta.

Aiemmin on oletettu, että kuvauksen tuloksena syntynyt filmi on koottu useasta osasta, niin että elokuvasta tuli ikään kuin dokumentti tai uutisfilmi. Mutta kun Cineteca Nazionale entisti kopion 1995, ilmeni että ”alkuperäinen negatiivi koostui kolmesta eri filmityypistä: ulkokohtauksissa on ollut käytössä Ferrania C6 ja sisäkuvauksissa filmeinä herkempi Agfa Super Pan ja Agfa Ultra Rapid”. Aiemmin selittämättömät muutokset kuvan kirkkaudessa ja yhtenäisyydessä selitetään nyt huonolla kehityksellä (kehitysajan vaihtelu, riittämätön liikuttaminen kehitysnesteessä ja riittämätön kiinnite).[2] Toinen selitys vaihtelevalle laadulle on se, että elokuvan tekijät ostivat filmimateriaalin mustasta pörssistä.[1] (Wiki)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rooma_%E2%80%93_avoin_kaupunki
https://www.youtube.com/watch?v=32JHsgSO2yI